Sydämen seutuvilla - road movie ja paljon muuta

Islantilaisen Steinunn Sigurdardóttirin Sydämen seutuvilla pisti miettimään monia asioita, myös jotakin niin epäolennaista kuin miksi jonkun kirjan lukemiseen kuluu pidempi aika kuin jonkun toisen. Jos nyt ei ajatella sivumääriä. Sydämen seutuvilla on yli neljäsataasivuinen kirja, ja jouduin jatkamaan sen laina-aikaa, koska lukeminen edistyi niin hitaasti. Luin toki samaan aikaan muitakin kirjoja, mutta silti.
Tulin siihen tulokseen, että kirja on vain niin valtavan polveileva ja kieleltään rikas ja nautittava, ettei sitä voinut kaahata nopeammin läpi. Kieli, tekstin risteily ja vaeltelu fyysisestä ja henkisestä ajasta ja paikasta toiseen lisättynä myyteillä ja taruilla - vastaus aikaa vaativaan lukukokemukseen on valmis.

Sydämen seutuvilla on tyyliltään road movie, kolmen naisen matka Reykjavikista länsivuonoille. Liikkeellä ovat Harpa Eir, jonka näkökulmasta tarina on kerrottu, tämän ystävä Heidur ja 14-vuotias tytär Edda.
Kyse ei ole huvimatkasta, vaan äidin epätoivoisesta yrityksestä viedä tyttärensä pois kuvioista, jotka uhkaavat tuhota tämän.

Kirjan aikajana on vain muutaman päivän mittainen, mutta siinä ehditään käsitellä koko Harpa Eirin elämä, sivuta jopa hänen äitinsä elämää ennen tyttären syntymää.
Teos ei ole vain ulkoinen vaan myös sisäinen matka, jonka aikana islantilaisittain eksoottisen näköinen päähenkilö miettii ja selvittää syntyperäänsä, elämänvalintojaan ja äitiyttään, myös siihen liittyviä tabuja, sekä ihmissuhteitaan.
Tarinan edetessä Harpa Eir löytää yllättävälläkin tavalla vastaukset niihin kysymyksiin, joihin vastauksia kaipasi. Hän löytää myös sellaista, mitä ei edes osannut etsiä.

Tiettyihin esimerkiksi syntyperään liittyviin loppuratkaisuihin suhtaudun hivenen varauksellisesti. Välillä tulee hollywoodmainen olo ja tunne tyylirikosta suhteessa muuhun tekstiin, mutta sitten ajattelen, että sympaattinen päähenkilö on kaiken tämän ansainnut.

Mukana tekstissä kulkevat islantilaiset tarut ja myytit, taikamaailma. Kirja houkuttelee tarttumaan sellaiseen suururakkaan kuin islantilaisiin saagoihin, joita ainakin Antti Tuuri on kääntänyt.
Sävyltään kirja on enemmän mollivoittoinen, mutta siinä on myös huumoria, mustaa sellaista, sekä hyvin kirkkaita, tummaa vasten valoisia kohtia. Tässä katkelma näytteeksi:

"Suruni eivät ole lyijynraskaita. Ne ovat höyhenenkevyitä tupaten täydessä palttinarepussa soutuveneeni perässä. Nousen seisomaan ja heilautan repun olalleni ja katso: se on lastenleikkiä. Lasken repun kädestäni ja painan pääni sitä vasten, ja vene keinuttaa minua kuin vauvaa kehdossa" (sivu 336). 

Tämä kirja palkitsee kärsivällisen, kärsimättömälle se antaa ehkä lisäksi hitusen kärsivällisyyttä. Hieno lukukokemus, hieno sukellus islantilaiseen maailmaan. Tai siihen, millaiseksi sen kuvittelen.
Pahoittelen vielä sitä, että en onnistunut saamaan tähän tekstiin islantilaisia kirjaimia kohdalleen.

 Steinunn Sigurdardóttir:
Sydämen seutuvilla
Suomennos: Tuula Tuuva
Otava 1999
410 s.
ISBN 951-1-14951-2
Lainattu Klaukkalan kirjastosta
💙💙💙💙💙

Pientä fiksausta ja pieniä herkkuja vailla

Voiko kirja enää istua paremmin ympäristöönsä?

Joskus kirja, paikka ja mielentila voivat olla yhtä. Näin minulle kävi lukiessani Amanda Vaaran, kirjailija Niina Hakalahden sivupersoonan kirjoittamaa teosta Pientä fiilausta vailla eräänä aurinkoisena kevätlauantaina Hämeenlinnan kauneimmassa kahvilassa Villa Marengissa.

Tiedänhän minä, ettei tämä ole mikään kirjallisuustieteellinen lähestymistapa, mutta minusta se on yhtä kelvollinen kuin jokin muukin lähestymistapa.

Pientä fiksausta vailla aloittaa Kariston kustantaman uuden vihdesarjan, Majatalo Villa Venlan.Teoksessa Venla hankkii avioeron jälkimainingeissa vanhan kansakoulun, luopuu urastaan kiinteistövälittäjänä ja aloittaa Airbnb-majoituspalvelun.

Venla sanalla sanoen luopuu koko entisestä elämästään, paitsi että aivan niin yksinkertaista se ei ole; Henri-exästä ja tämän nyksästä Barbi-Pinjasta ei niin vain hankkiuduta eroon, ei myöskään kaikkeen sekaantuvasta ja omia mielipiteitään sumeilematta esittävästä äidistä. Mukana kuvioissa ovat myös teiniangstitytär Eedla ja vielä lapsekas Lauri.

 

Kuvioihin tulee uuttakin väkeä; yhden baari-illan erehdys Janne, naapuri ja pian myös ystävä Ilona, naapuristossa asuva merkillinen perhe...Ja totta kai muusikko Juuso-Jörn.

Ilon, rakkauden, ongelmien ja surun hetkineen kirja on vetävää luettavaa. Kovin syvälle ihmismielen syövereihin se ei kaivaidu, mutta se ei kai ole tarkoituskaan.

Kirjassa nousevat esille monet tämän hetken ilmiöt - Airbnb, downsiftaus, pop up -kahvila, kanalanpito, yrtit...Kerrontaan tuovat vaihtelua Villa Venlan blogipostaukset ja niiden kommentit.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävää, keveää luettavaa. Odotan jo sarjan seuraavaa osaa päästäkseni taas seuraamaan Venlan ja hänen majatalonsa elämää ja totta kai uuden rakkauden vaiheita.

Suosittelen siis etsimään kaupungin kauneimman kahvilan tai muun mieluisan paikan, tarttumaan tähän kirjaan ja nauttimaan hetkestä! 

Amanda Vaara (Niina Hakalahti):
Pientä fiksausta vailla
Majatalo Villa Venla 1
Karisto 2017
245 s.
ISBN 978-951-23-6317-9
Lainattu Järvenpään kirjastosta
💛💛💛💛

Katja Kärki kuvaa lestadiolaista yhteisöä ja sen kolmea naissukupolvea

Vuosi 2017 oli Katja Kärjelle vauhdikasta aikaa. Hän meni naimisiin ja tuli Atte-pojan äidiksi. Muutto uuteen kotikaupunkiin tapahtui sentään tämän vuoden puolella.

Syy haastatella Katjaa tänne blogiin ei kuitenkaan ole mikään noista mainitsemistani, vaan esikoiskirjan kustannussopimus. Katja allekirjoitti sen tammikuun alussa Bazar Kustannus Oy:n kanssa.

Kirja julkaistaan näillä näkymin keväällä 2019. Tällä hetkellä sen työnimenä on Jumalan huone, mutta nimi tulee vaihtumaan prosessin edetessä.Suomen kielen opettajana työskentelevä Katja Kärki lähetti kässärinsä kustantajalle joulun alla, pari viikkoa ennen uuden perheenjäsenen laskettua aikaa.

Katja oli varautunut hylsyyn toisensa perään. Hän ajatteli, että palaisi käsikirjoitukseen ehkä parin vuoden kuluttua. 
Toisin kävi. Tekstin lähettämistä seuraavana päivänä kustantamo ilmoitti alustavasta kiinnostuksestaan kässäriä kohtaan. Viikon kuluttua varmistui, että Bazar on valmis kustantamaan Katjan kirjan. Kustannussopimus tehtiin tammikuussa.

-        En mä vieläkään voi uskoa että tää on oikeasti näin, Katja toteaa kolmisen kuukautta myöhemmin.

Nyt hän työstää käsikirjoitustaan yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa. Kustantamosta on kerrottu, että kolme neljäsosaa tekstistä on valmista, yksi neljännes vaatii vielä työstämistä.

Käsikirjoituksen kimppuun Katja pääsee silloin, kun Atte-vauva nukkuu tai viihtyy muuten omissa oloissaan.

  

Teksti sijoittuu Pohjois-Karjalassa toimivaan lestadiolaiseen yhteisöön.

Katja Kärjen tulevan kirjan aihe on mielenkiintoinen, sillä se käsittelee Pohjois-Karjalassa toimivaa lestadiolaista yhteisöä, jota ei ole aiemmin juurikaan kuvattu ainakaan kaunokirjallisessa tekstissä.

Käsikirjoituksessa kuvataan kolmea saman suvun, mutta eri sukupolven naista. Heistä vanhin on elänyt nuoruutensa sota-aikana, seuraavana tuleva siskontytär on syntynyt 60-luvulla ja nuorin siskontytär vuonna -85.

-         Kirjan iäkkäin nainen on syntynyt oman mummoni innoittamana, mutta teksti alkoi heti elää omaa elämäänsä. Osa sukulaisista voi ehkä tunnistaa hanhemman naisen käyttämiä sananparsia mummoni käyttämiksi, Katja Kärki kertoo.

Vuonna -85 syntynyt Elsa kuuluu Katjan omaan ikäluokkaan.

-       Elsalla ja minulla on joitakin yhteisiä kokemuksia, mutta tässäkin kohti teksti lähti elämään omaa elämäänsä.
      Kustantamon hyväksymisviestissä käsikirjoituksesta todettiin muun muassa, että "naisia kuvataan lihallisesti, mikä ei ole ihan tyypillistä naiskuvausta",

    Ihan pienenä kirjoitin ystäväkirjaan, että haluan olla eläinlääkäri tai kirjailija".

 Katja Kärki kirjoitti kirjaansa puolentoista vuoden ajan. Katja ei ryhdy edes arvailemaan, kuinka paljon työtunteja ehti kulua ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista.

Hän kertoo kirjoittaneensa pikkutyöstä asti.

-        Ihan pienenä kirjoitin ystäväkirjaan, että haluan olla eläinlääkäri tai kirjailija.

Lukiossa kirjoittaminen kuitenkin jäi, ja opiskeluvuodet kuluivat päiväkirjaa pitämällä.

-       Kolmenkymmenen tietämillä tajusin, että jos haluan kirjoittaa, minun pitää nyt kirjoittaa, ja jos haluan julkaista, minun pitää kirjoittaa vielä enemmän.

Katjan vinkit julkaisemisesta haaveileville:

Oman käsikirjoituksensa osalta Katja oli varautunut lukuisiin hylsyihin, ja hän pitääkin kustannussopimustaan ihmeenä ja poikkeustapauksena. Millaisia vinkkejä Katjalla on muille julkaisemisesta haaveileville?

-        Pitää kirjoittaa ja kirjoittaa ja sietää se, että kirjoittaminen on rankkaa.

Pelkkä kirjoittaminen ei hänen mielestään riitä. On myös osattava pyytää palautetta ja kyettävä ottamaan sitä vastaan. Kaikenlainen kirjoittamisen opiskelu ja lukeminen ovat myös välttämättömiä kirjoittajan elämässä.

Uutta mielessä - vanhan työstäminen tuntuu rankalta

Juuri nyt Katja Kärki viimeistelee esikoiskirjaansa, mutta mielessä ja työnallakin on kaksi uutta aihetta. Toinen niistä sijoittuu nuorten maailmaan ja nuorisopsykiatriselle osastolle olematta kuitenkaan nuortenkirja. Toinen taas kuvaa hippiyhteisöä, ehkä 70-luvulla, ehkä nykypäivänä, mahdollisesti jopa tulevaisuudessa.

-       Kustantajalla olevan käsikirjoituksen työstäminen tuntuu rankalta, koska se on minulle jo mennyttä aikaa ja uudet ideat kutsuvat.

Katja Kärki lupaa kuitenkin viimeistellä kässärinsä niin, että me kaikki pääsemme tutustumaan vuoden kuluttua hänen esikoiskirjaansa.

Sitä odotellessa tämän vuoden elokuussa ilmestyy WSOY:n kustantamana esikoislestadiolaisuutta käsittelevä Essi Ihosen teos Ainoa taivas.