En palaa takaisin koskaan, luulen - esikoinen tärkeistä teemoista

Satu Vasantola on tarttunut esikoisromaanissaan En palaa takaisin koskaan, luulen rohkeasti suuriin teemoihin; alkoholismin ja perheväkivallan kierteeseen, luokkahyppyyn ja maahanmuuttoon. Vasantola käsittelee näitä teemoja sukutarinan ja samalla myös kasvutarinan keinoin.

Liikkeelle lähdetään Pohjanmaalta ja sotaa edeltävästä ajasta, Martan ja Topin tarinasta. Kirja päättyy vuoteen 2029. Martan ja Topin tarinassa määräävä tekijä on sodassa ja vankileirillä tasapainonsa menettänyt Topi, jonka alkoholismi ja väkivaltaisuus voimistuvat tarinan edetessä.

Mahtava voimanainen Martta nousee kuitenkin Topia keskeisemmäksi henkilöksi ja saa totta kai myös lukijan sympatiapisteet puolelleen. Martalla on onneksi omat salaisuutensa, ilman niitä hän olisikin liian täydellinen romaanihenkilö. Kirjassa on myös muita voimakkaita naisia, ainakin Tapion vaimo Kaarina, Martan tyttärentytär Susanna ja tämän suojatti Fatima.

Martan ja Topin lapsista keskeiseksi henkilöksi nousee Tapio, johon myös hänen pikkusisarensa Marja-Tertun lapset Susanna ja Johanna tukeutuvat kodin tunnelman ja tyttöjen isän äityessä pahimmilleen. Erityisesti Susanna kärsii Olli-isänsä, kirjan pahiksen, käytöksestä. Tuntojaan hän purkaa isävihkoon, johon merkitsee kaikki isän teot, hyvät ja pahat. Hyviä vain ei ole. Susanna myös sinetöi isänsä kohtalon. Siinä häntä auttaa Tapio.

Susanna on myös se, joka tekee luokkahypyn lähtemällä Helsinkiin ja opiskelemalla juristiksi. Hän tuo myös maahanmuuttajataustaisen poikaystävänsä Shakirin maalle vierailulle. Ja hän tekee äitiyteen liittyvän radikaalin päätöksen ja katkaisee sillä tavoin omalta osaltaan perheväkivallan kierteen.

Susanna ottaa myös kotiinsa asumaan irakilaisen Fatiman lapsineen ja hankkii tämän veljelle Tariqille töitä Tapion yrityksestä. Tapion, Tariqin ja Susannan sisarenpojan Lucan kohtalot kietoutuvat lopulta kohtalokkaalla tavalla yhteen. Anteeksiannolla ja ymmärryksellä on tässä kuitenkin sijansa.

Vaikka kyse on vuosikymmenien mittaisesta sukutarinasta, Vasantola on onnistunut rakenteellisin ja kielellisin keinoin luomaan kirjan, joka imaisee mukanaan. Lukemista helpottavat vuosiluvuin merkityt lukujen otsikot.

Kirjassa on paljon raskaita teemoja, mutta tarina antaa myös toivoa siitä, että väkivallan kierre on mahdollista katkaista ja että maailman eri kolkilta tulevat voivat oppia tulemaan keskenään toimeen, jopa ymmärtämään toisiaan.

Satu Vasantola (s.1965) on Helsingin Sanomien toimittaja ja kolmen lapsen äiti. Hän asuu perheineen Nurmijärvellä.

Satu Vasantola:

En palaa takaisin koskaan, luulen

Tammi 2018

379 s.  

Saatu kustantajalta haastattelun tekemistä varten.

💜💜💜💜