Kampaajalla käyminen on paitsi välttämättömyys myös ylellisyyttä, ainakin minulle ja ainakin siinä kampaamossa, jota käytän. Hiuksia leikattaessa syntyy hyviä keskusteluja ja väri päässä kahvia nauttiessa voi selata lehtiä, joita ei muuten tulisi selattua.
Viime viikon kampaamokäynti osui nappiin. Tuoreimmassa Eevassa katseeni kiinnittyi Hannu-Pekka Björmanin kolumniin Lauseet muistikirjoissa.
Enpä ole koskaan lukenut yhtä kaunista muistikirjoja tai paperikauppoja käsittelevää tekstiä. Ehkä en ole lukenut aiheesta koskaan, vaikka aivolohkojen poimuista mieleeni tunkeekin nyt joku Paul Austerin teoksista, jossa mies osti paperikaupasta kaikki tietynnäköiset muistikirjat. Enempää en muista, olisi siis pitänyt kirjata muistikirjaan.
Björman kuvailee ensin kauneinta omistamaansa muistikirjaa sekä pientä venetsialaista paperikauppaa, josta on sen ostanut.
"Tiedättehän sellaisen vanhan paperikaupan, jonka hyllyt ovat tummaa puuta ja joka tuoksuu musteelta ja paperilta ja jonka ovessa oleva kello helähtää, kun sinne astuu sisään? Aurinkoisena päivänä ikkunasta lankeavassa valossa tanssivat miljoonat pölyhiukkaset, ja sateisena päivänä kaikki kaupassa olevat kynät ja muistikirjat ja erilaatuiset paperit muistuttavat menneestä maailmasta, joka oli kaunis ja hiljainen kuin kirjan väliin unohtunut syksyinen puunlehti."
Jaan Hannu-Pekka Björmanin ihastuksen vanhanaikaisiin paperikauppoihin ja totta kai myös viehättäviin kirjakauppoihin ja antikvariaatteihin. Olen jopa pyörittänyt sellaista aikani, ja lähes yhtä tärkeä kuin kirjavalikoiman koostumus minulle oli kaupan esteettisyys. Tuota kauppaa ei enää ole, mutta se elää silti minussa. Suosikkipaikkani syntymäkaupungissani oli sekin kirja- ja paperikauppa, eikä sitäkään ole enää kuin muistoissa.
Avelan kirjakauppa sijaitsi vanhassa pitkän muotoisessa puutalossa. Sitä pitäneet Avelan sisarukset asuivat samassa pihapiirissä toisessa puurakennuksessa.
Kirjakauppa muodostui kolmesta huoneesta, tai niihin asiakkailla ainakin oli pääsy. Kun ovi tulijan takana oli sulkeutunut ja tiukuset helähtäneet, noustiin portaita neliön muotoiseen huoneeseen, jota reunustivat pitkät tiskit, yhdellä niistä kassakone. Niiden takana oli yhtä pitkät, kattoon asti ulottuvat kirjahyllyt.
Ulko-ovesta heti oikealle oli kapea huone, sen keskellä näytepöytä kirjoineen ja takaseinällä sielläkin kattoon asti ulottuva kirjahylly. Talon ulkoseinässä oli ikkunarivi, joka valaisi muuten salaperäiseltä tuntuvan aikuisten kirjoja sisältävän osaston.
Näyteikkunoista osa oli omistettu kirjoille, mutta yhdessä oli niitä minun pikkutyttönä havittelemiani paperikauppatuotteita; uutuuspaperinukkeja sekä kiilto-, ompelu- ja siirtokuvia. Siitä tarkistin aina kauppaan mennessäni, löytyisikö sisältä jokin ihanuus, jota minulla ei vielä ollut.
Askartelu- ja paperitaritavaroita pidettiin perimmäisessä, isossa ja ikkunattomassa huoneessa. Siellä oli lipasto, jonka kapeista laatikoista löytyi juuri noita mainitsemiani sen ajan lasten ihanuuksia.
Samoihin aikoihin kun aloittelin lukiota, paikkakunnalle tuli valoisa ja moderni Suomalainen kirjakauppa. Monet lukiolaiset luopuivat Avelan kirjakauppaan avatusta tilistä - arkistokortti, johon ostokset merkattiin ja maksettiin sitten kerran kuussa - ja siirtyivät suomalaisen asiakkaiksi. Sinnettilin hetken vastaan, mutta virta vei.
En tiedä missä vaiheessa Avelan kirjakauppa sulki lopullisesti ovensa. Olin silloin jo toisella paikkakunnalla. Olen usein miettinyt, mihin kaikki ne ihanat kalusteet päätyivät. Toivottavasti johonkin hyvään paikkaan. Tunnelmaahan ei voi tallentaa muualle kuin muistoihin.
Björman kertoo kolumnissaan, ettei voi kulkea paperikaupan ohi pistäytymättä sisällä. Ja että hänellä tästä syystä on vaatekomerossaan iso laatikollinen muistikirjoja, jotka odottavat täyttymistään. Sama syndrooma vaivaa myös minua - viimeksi tänään hankin uuden perhoskuvioisen muistikirjan käydessäni Riihimäen taidemuseossa. Tarvitsen sitä varmasti ennen kesän päättymistä, ehkä...
Björkmanilla on muistikirjoja moneen tarkoitukseen; yhteen hän merkitsee lukemansa kirjat ja ne kirjat, jotka hänen täytyy hankkia kokoelmiinsa. Yhteen muistikirjaan Björman on parinkymmenen vuoden ajan koonnut ajatuksia kaikesta lukemastaan. Hänellä on myös unelmien kirja, jota hän kuvailee hyvin henkilökohtaiseksi. Sitten on vielä useita lähinnä luentoja varten kerättyjä muistiinpanoja sisältäviä muistikirjoja.
Minun tärkein muistikirjani on majakovskivihko, johon kerään kaikenlaista materiaalia teksteissäni käytettäväksi. Täysiä majakovskivihkoja on jo melkoinen röykkiö. Nimestä sen verran, että olen kuullut sen kirjoittajaohjaaja Taija Tuomiselta. Nimen takana on jollakin tavalla venäläinen runoilija Vladimir Majakovski, mutta tähän muistini päättyykin...Sitten minulla on vihkonen, johon kerään blogi-ideoita sekä toinen, johon olen merkinnyt ideoita kirjoituskursseja varten.
Perinteinen päiväkirjan pitäminen ei ole enää viime aikoina viehättänyt minua, mutta pari viikkoa sitten luovan kirjoittamisen ohjaajakoulutuksessa meille lanseerattiin ajatus spiraalipäiväkirjasta. Osu ja uppos. Idea on yksinkertainen. Ruuduttoman muistikirjan sivulle piirrellään vapaalla kädellä "spiraali" ja päiväkirjateksti noudattelee sen muotoja. Sivulle voi myös etukäteen tai jälkikäteen lisätä lehtileiketekstejä, kuvia tai mitä nyt ikinä haluaakin.
Huomenna matkan Kreetalle, ja tuota matkaa varten minulla on aivan mainio, tallinnalaisesta museokaupasta viime kesänä hankittu korkkaamaton vihkonen, jossa on kannessa lentsikan kuva. Siitä tulee matkapäiväkirjani.
Ah onni ja autuus kun pääsen sen sivuja täyttelemään.
Nyt haastankin teidät blogini seuraajat ja lukijat muistelemaan kivoja kirja- ja paperikauppoja, joko yhä olemassa olevia tai jo kadonneita.
Entäpä muisti- ja päiväkirjat, onko teillä sellaisia? Mihin käytätte niitä ja miltä ne näyttävät?
Vastauksia voi laitella joko tämän tekstin kommentteihin tai blogini Facebooksivuille.
Hannu-Pekka Björkman kertoo löytävänsä toisinaan vanhoista muistikirjoistaan ajatuksia, jotka on tyystin unohtanut. Eräänä päivänä hän löysi unelmien kirjastaan seuraavan lauseen:
Matkusta Armeniaan!
"Onko mahdollista, että kauan sitten kirjoitettu lause voi ohjata kohtaloani?" Björman pohtii.
Pakko sanoa, että ajatus on mielenkiintoinen, ehkä vähän pelottavakin. Jännittävä ainakin
Vaikka olen selostanut tässä tekstissä Lauseet muistikirjoissa -kolumnin sisältöä, jokaisen etenkin nostalgiaan taipuvaisen kannattaa hankkia huhtikuun Eeva käsiinsä ja lukea tuo kaunis teksti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti