Hae tästä blogista

tiistai 10. huhtikuuta 2018

"Siivekäs paluu, kevät saapuu" -kirjoituspaja

Kirjoituspajan vetäjä Heidi Halonen. Heidi poikkitaiteellisen pajan vetäminen on luontevaa, sillä hän maalaa itsekin.
Mahtavaa, nyt saan blogiini ensimmäisen kirjoittajakoulutukseen liittyvän tekstin. Vietin nimittäin tänään parituntisen Siivekäs paluu, kevät saapuu -kirjoituspajassa Riihimäen taidemuseolla. Ja aika meni kuin siivillä.

Kirjoituspajan vetäjä, sanataideopiskelija Heidi Halonen,

Luihin ja ytimiin 1:Kirjoita lapsuudenperheestäsi - lapsellisella äänellä


Luin taas Natalie Goldbergin kirjan Luihin ja ytimiin - ties monennenko kerran. Oikeastaan sitä ei voi edes lukea loppuun, se on prosessi. Jokainen lukukerta tuo uusia ajatuksia ja ideoita. Tekstistä nousee muuta tärkeämmäksi juuri se kohta, jonka haluat huomata nyt, joka on tärkeä juuri nyt.
Tällä lukukierroksella tärkeitä asioita oli monta - postauksen otsikostakin sen huomaa: Luihin ja ytimiin 1. Aion siis palata tähän teemaan jatkossakin, mutta jos aihe ei kiinnosta, olen tehnyt sen välttämisen teille hyvät toistaiseksi vähäiset seuraajani ja lukijani, siis määrälliseti vähäiset, helpoksi.
Tämä kohta tuntuu nyt minusta erityisen merkitsevältä ja muistettavalta:
Kirjoittaminen on syvästi merkitsevää. Se on syvintä mitä tiedän. Tämä, ei mikään muu, on elämäntapani kaikki elämäni päivät. Tämä on muistettava, uudestaan ja uudestaan.
Natalie Goldberg
En ole koskaan julkistanut yhtäkään harjoitustekstinä kirjoittamaani tekstiä muualla kuin kirjoittajaryhmissä. En siis tällä tavalla blogissa tai muualla niin kuin aion nyt tehdä. Harjoitus, jossa Goldberg pyytää kirjoittamaan lapsuudenperheestä lapsekkaalla kielellä sytytti heti, ja teksti syntyi mielessäni ennen kuin ehdin ottaa kynää ja paperia esille.
Tässä se nyt on:

Villapaitapaita

Mie piän issää polvitaipeista kiinni. Roikun sen jaloissa. Se taputtaa toisella käellä päätä ja kiskoo toisella ravattia löysemmälle. Sillä on villpaitapaita päällä. Villapaitapaiat on niitä, jokka äiti laittaa vaatekomeron vasempaan päähän, oikeassa on pukupaiat. Villapaitapaista tullee villapaitapaita sitte ko isä on käyttänyt sitä puvun kanssa kauan.
Isä ruukaa sekottaa villapaitapaiat ja pukupaiat keskenään ja äiti kyssyä siltä, että eikö se erota vasenta ja oikeaa, iso mies.
- Älä välitä, en miekään erota, mie ruukaan sanoa isälle ko se on taas sekottanu ne paiat ja vasemman ja oikean.
Tännään isällä on siis villapaitapaita ja sen päällä metänvihreä villapaita, jossa on kyynärpäissä ruskeat nahkapaikat. Villapaita on äitin kutoma, eikä sitä voi pessä, jos äiti ei ensin pura nahkapaikkoja poies.
Sillon ko isällä on villapaitapaita, villapaita ja ravatti, se ollu verstaalla koko päivän; piirustellu lasipulloista ja pitkulaisista säiliöistä ottamallaan mustalla, vihreällä, ruskealla tai millä vain värillä karttoja, että ihmiset tietää minkälaisen palan maata ne omistaa. Tai haluaapi omistaa. Tai purkanu kertyneitä paperinippuja, huitassu äkkiä nimensä alle ko se ei oikein tykkää siittä hommasta.
Verstaspäivinä isä on ussein väsyneempi ko kokkouspäivinä, ko se on saanu ajjaa paikasta toiseen ja pysähtyä välillä kaffilla taloissa ja porista emäntien kanssa.
Mainos
- Pittää ottaa päiväettonet, isä nyt sannooki, nostaa mut käsivarret suorina korkealle päänsä päälle ja laskee varovasti lattialle.
Isä mennee olohuoneen taikasohvalle pötkölleen - sille sinapinväriselle, jonka se oli ostanu, ko se on niin komea. Taikasohvalla unneen uppoaa heti. Isän suusta kuuluu jo tasanen pyyh pyyh pyyh, joka muuttuu välillä kröhinäksi ja loppuu kraapinaan niin ko raktorin kauha viistäis maata ja sitte tökkäis siihen.
Istun sinapinvärisessä nojatuolissa oottamassa issää. Mie olen oottanu sitä jo koko iltapäivän, monta tuntia. Emmie oikeasti tiä montako, ko mie en ossaa vielä oikein hyvin kelloa.
Isän silmälasit valluu poskelle ja mie hiivin nostammaan ne sohvapöyälle, kolautan niitä ihan vähän pöytää vasten ja pysähyn kuuntelemmaan. Krauh!
En jaksa ennää istua sohvatuolissa. Menen valkosen kirjahyllyn etteen plyyssimatolle makkaamaan ja otan yhen Pienen taidekirjaston nitteen kätteeni. Sen kannessa on pitkäkaulanen nainen ja samanlaisia siellä sisälläkki on. Kirjaa pittää selata varovasti, ettei sivut irtoa. Enkä mie muutenkaan nyt malta. Odotuksen kihinä vaeltaa varpaista päänahkaan.
Menen isän tykö ja tuijotan sitä naamaan. Nyt sen ääni muuttuu, se kuorsaa lujempaa ja mie tiän, mitä kohta tapahtuu, ja mun damaskijalat töpöttää korkkimattoa vasten. Haluaisin juosta karkuun enkä kuitenkaan halua.
Yhtäkkiä isä pyöräyttää käet mun ympärille ja mahansa päälle. Mie kiljun ja isä kutittaa eikä se lopeta ennenko äiti tillee ovelle.
- Mitä te taas, se ärähtää ja isä lopettaa ja ko äiti on menny pois, se jatkaa vielä vähän.
- Mitäs jos lähettäis tallille? se sitte viskaa mun korvaan.
- Lähetään vaan, mutta ensin pittää syyä, mie viskaan takasin, ja äiti huutaa että herrasväki on hyvä, ruoka on pöyässä.
- Kahvi on kupissa, isä vastaa ja äiti sannoo, ettei tommosia lasten kuullen ja mie tirskun.
Äiti jakkaa kaikille lautasille pottumuusia ja jauhelihapihvin. Isälle kaksi, mutta mulle enemmän porkkanaraastetta.
- Otat sitte tytön mukaasi, että tässä saa olle edes siunaaman hetken rauhassa, äiti sanoo meille ja korjaa jo astioita kiillottomaksi hinkatulle tiskipöyälle.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

 

 

Helmet-lukuhaaste 2018:

1. Kirjassa muutetaan

2. Kotimainen runokirja

3. Kirja aloittaa sarjan

4. Kirjan nimessä on jokin paikka

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
Katja Tallqvist: Maa 2 (tammikuu)


8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja

9. Kirjan kansi on yksivärinen

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

11. Kirjassa käy hyvin

12. Sarjakuvaromaani

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät (maaliskuu)

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja

16. Kirjassa luetaan kirjaa

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa


18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

20. Taiteilijaelämäkerta
Rosa Liksom: Retari (tammikuu)

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
Mikko Toiviainen-Ronja Salmi: 12 tarinaa kirjoittamisesta


22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

23. Kirjassa on mukana meri

24. Surullinen kirja

25. Novellikokoelma

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä

29. Kirjassa on lohikäärme

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Natalie Goldberg: Luihin ja ytimiin (maaliskuu)

33. Selviytymistarina

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Marja-Riitta Vaunikkala&Marja-Liisa Kaltila

35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama

40. Kirjassa on lemmikkieläin

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

42. Kirjan nimessä on adjektiivi

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

44. Kirja liittyy johonkin peliin

45. Palkittu tietokirja

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Rosa Liksom: Everstinna (tammikuu)

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Joskus kirjoittajaelämäni on tällaista, useimmiten ei.

Tervetuloa Kirjoittajaelämää-blogiini!

 

Jaat varmasti ainakin osittain saman intohimon kanssani, tuskin olisit muuten vaivautunut vieraakseni. Siis kirjoittamisen ja kirjallisuuden.

Kirjoittajaelämän.

Mutta mitä se kirjoittajaelämä oikein on?

Voin puhua vain omasta ja blogini puolesta, sillä jokaisella meistä on oma elämänsä ja oma kirjoittajaelämänsä. Minun kirjoittajaelämäni koostuu kirjoittamisesta - enimmäkseen sotkuisen vinttipöytäni ääressä - mutta myös monissa muissa paikoissa. Se on lukemista, kirjoittajatapaamisia ja kirjallisuustilaisuuksia, ja parin viime vuoden aikana myös tiukkaa opiskelua. Valmistun nimittäin kuukauden kuluttua sanataideohjaajaksi ja vielä ensi talvi menee kirjoittamisen aineopintojen parissa.

Mistä tämä blogi sitten koostuu?

No, kaikesta yllä luetellusta. Lisäksi elokuvista, matkoista ja muista elämyksistä, jotka jättävät jälkensä teksteihini.
 Varoitan teitä vielä siitä, että minun blogini tulee pursuamaan värejä. Vaikka ihailen pelkistettyä skandinaavisuutta ja musta-valkoista tyylikkyyttä, ne eivät ole minun juttuni.

Ja muistakaa ystävät:

 Ihmisen tulee aina saada nähdä ja kokea jotakin kaunista!


Tervetuloa Kirjoittajaelämää-blogiini!