Kun lähdin lomareissuun, ensimmäiseksi matkalukemiseksi osui Göran Rosenbergin Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista. Olin aloittanut kirjan jo kotona, siksi päätin jatkaa sen loman alkupäivinä loppuun, vaikkei se keskitysleiriaiheensa puolesta mitään keveintä lomaluettavaa olekaan.
Toisaalta, kuka on sanonut että lomalla luetaan kevyttä? Eikö juuri silloin ole aikaa syventymiselle? Ja mikä sitten on kenenkin kevyt tai raskas?
Kotona Rosenbergin kirjan lukeminen eteni hitaasti ja lukeminen oli työlästä, vaikka tunnistin kyllä heti ensimmäiseltä sivulta itseäni miellyttävän kerronnan; kaunista, runollista ja hyvin henkilökohtaista tekstiä. Syynä lukemisen hitaaseen käynnistymiseen oli varmasti se, että luettavaa oli sillä hetkellä paljon, jo opintojen puolesta. Kun sitten pääsin tarttumaan tosimielessä Rosenbergin kirjaan, minun oli vaikea laskea sitä käsistäni.
Lukemiseen on tosin liittynyt sivujuonne. Yksin ollessani, siis ilman seuraa, minulla on tapana lukea aamiaisella. Samoin lounaalla, kahvilassa, päivällisellä...En vain muistanut, kuinka paljon saksalaisia matkalaisia pohjoisessa on. Kun siis menin majapaikkani aamiaishuoneeseen, lähipöydissä oli aina saksalaisia ja niin edelleen. Ei niin, että tämän kirjan lukemisessa mitään pahaa olisi, mutta minuun iski merkillinen kainous, voisiko vaikka sanoa hienotunteisuus, ja huolehdin tarkasti siitä, että kirjan kansi oli aina pöytää vasten, kun en lukenut sitä.
Kirjassaan Rosenberg kertoo omien puolanjuutalaisten vanhempiensa tarinan; gheton, keskitysleirit, orjatyöhön kaltaisen tehdastyön, uuden elämän Ruotsissa. Paitsi vanhemmistaan, hän kertoo myös muusta suvustaan ja käsittelee holokaustia kokonaisuudessaan näkökulmista, joita en ole tullut ajatelleeksi tai joista en ole edes tiennyt.
Yksi tällainen asia on Saksan (Länsi-Saksa) vuonna 1953 tekemä päätös myöntää rahaa hyvityksenä elooonjääneille juutalaisille. Hyvitys ei kirjailijan mukaan kumpua saksalaisten hyvästä tahdosta vaan oittajavaltioiden vaatimuksesta. Hyvityksen saamiseksi eloonjääneiden täytyy pystyä todistamaan, että oleskelu Auschwitzissa, Stutthofissa, Wöbbelinissä tai muussa vastaavassa paikassa on aiheuttanut pysyvän haitan ja siten osittaisen tai täydellisen työkyvyttömyyden. Mikäli ei pysty todistamaan vähintään 25 prosentin työkyvyn alentumista, ei saa hyvitystä. Vammojen pitää olla ulkoisia, sisäisiä ei juuri noteerata.
Kirjailijan kuvaus korvaushakemusten käsittelystä vaikuttaa täysin mielivaltaiselta. Se kuinka hakemusten hylkääminen ja samalla rankkojen kokemusten vähättely vaikuttaa esimerkiksi kirjailijan isän psyykkeeseen aiheutti minussa inhonsekaista raivoa.
Paitsi vanhempiaan, sukuaan ja koko juutalaista kansanosaa Göran Rosenberg käsittelee myös lapsuuttaan ja vanhempiensa hänen tulevaisuudelleen asettamia toiveita. Rosenbergin lapsuuskuvaus nousee lukemieni kärkikaartiin. Kuvauksen kohteena ovat myös ruotsalainen yhteiskunta sekä aikanaan hetken minunkin kotikaupunkinani toiminut Södertälje ja sen historia.
Kirjassa on valtavasti virallisista arkistoista ja kotiarkistoista sekä matkojen ja haastattelujen yhteydessä hankittua tietoa, jonka lomittamista kaunokirjalliseen tekstiin voi vain ihalla. Paikka paikoin tosin tuntui, että yksityiskohtia oli vähän liikaakin.
Göran Rosenbergin kirjaa lukiessani mietin myös isäni ja muiden Karjalan evakoiden kohtaloa. Eihän heillä toki ole takanaan keskitysleirikokemuksia ja holokaustia, mutta hekin ovat joutuneet lähtemään ja jättämään kaiken, aloittamaan alusta. Varmasti se ja osan evakkopaikkakunnilla saama tyly vastaanotto ovat vaikuttaneet elämään uusilla kotipaikkakunnilla pitkään, jopa koko loppuelämän ajan.
Göran Rosenberg: Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista
Tammi 2013
337 s.
Suomentaja: Ulla Lampinen
Lainattu Klaukkalan kirjastosta
💛💛💛💛💛
